Ihmiset

Johanna Lapinniemi

Koulutuskoordinaattori Johanna Lapinniemi

Kehollisista menetelmistä ja luonnosta inspiroituva Johanna Lapinniemi toimii koulutuskoordinaattorina Health Coach Academyssa osallistuen muun muassa viestintään, asiakaspalveluun ja koulutuksen suunnitteluun sekä keho&mieli -osioiden vetämiseen.

Johannan päätehtävänä on koordinoida ja viestiä opiskelijoillemme koulutuksen oleellisista asioista. Johanna on myös taustalla vaikuttavana tärkeänä voimana mukana mahdollistamassa opiskelijoille antoisia ja innostavia oppimiskokemuksia kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parissa!

Live-tapaamisissa Johanna on päässyt jakamaan myös omaa intohimoaan eli liikkeen tutkimista, kehollisuutta ja tanssia, kun välillä koulutuksien Live-jaksoilla laskeudutaan oman kehon äärelle tai integroidaan opittua heittäytyen hetkeksi tanssin vietäväksi!

Johannan sanoin: “Meillä on aina mahdollisuus oppia uutta, olemme sitten missä vaiheessa tahansa omaa matkaamme. Juuri oppiminen, innostaminen ja uuden äärellä oleminen ovat lähellä sydäntäni ja itselleni merkityksellisiä teemoja.”

Kehollisuuden ja somaattisuuden huomioiminen on oleellista myös coachingissa, sillä kaikki uskomuksemme ja ajatusmallimme ovat neurologiassamme, eli kehossamme. Kehollisuus ja liike ovat olleet Johannalle tärkeitä elementtejä läpi koko elämän ja ne inspiroivat häntä suuresti! Johannalla onkin taustaa Health Coachingin ohella myös liikunnanopettajana, sekä tanssin eri muodoista.

Ehkä merkittävimpänä aiempana oppimiskokemuksena ja myös sisäiseen elämänmuutokseen johdattavana aihiona hänen elämässään on ollut kouluttautuminen Feldenkrais-menetelmän opettajaksi Lontoossa. Ohjetessaan ihmisiä hän kokee, että luo heille tilaa tutkia ja oppia uutta kehon ja myös liikkeen avulla. Oli kyse tanssista tai kehollisesta tutkimusmatkasta, jokainen työskentelee omista lähtökohdistaan käsin. Tutkimuksellisuuden ja läsnäolon elementtejä Johanna toivoo voivansa tuoda myös Health Coach Academyn oppimisympäristöön!

Johanna kohtaa ihmiset aidosti läsnäollen ja empaattisesti. Pitkä kokemus hyvinvoinnin ja kehollisuuden parista ovat antaneet hänelle laajan perspektiivin, jonka pohjalta hän osaa myös nähdä kunkin yksilöllisiin tarpeisiin sopivia ratkaisuja.

Johanna ei lähde mihinkään ilman villasukkia ja rakastaa myös luontoa ja luonnon vesissä uimista. Vuodenajoissa Johannaa inspiroi uuden alkaminen erityisesti luonnon muutosten kautta.