Ihmiset

Mira Niemi

Mindfulness-asiantuntija, jooga- ja meditaatio-ohjaaja, KM Mira Niemi

Mira Niemi vastaa Hyvinvointiakatemiassa läsnäolo- ja tietoisuustaitojen kouluttamisesta Turussa. Pohjakoulutukseltaan Mira on kasvatustieteiden maisteri. Jooga on ollut osana hänen elämäänsa jo yli 10 vuotta. Jooga- ja meditaatio-ohjaajaksi Mira valmistui kansainvälisen Ananda Seva –järjestön Sydämen ja tiedon joogaohjaajakoulutuksesta vuonna 2012, jonka jälkeen hän on syventänyt osaamistaan useilla muilla kursseilla.

Mindfulness- eli tietoisuustaitoharjoitukset tulivat Miran elämään täydentäväksi joogaharjoituksen rinnalle hänen pitkäaikaisen joogaopettajansa Riitta Luseniuksen alettua opettaa tietoisuustaitoja ja joogaa stressinhallinnan tukena. Mira ymmärsi, että tietoisuustaitoharjoitukset sopivat hyvin paitsi asanaharjoituksen myös oman hyvinvoinnin tueksi.  Usean vuoden harjoittaminen sekä ryhmässä, ohjatusti että itsenäisesti on lopulta johtanut siihen, että ala on työllistänyt Miran täysipäiväisesti joogaohjaajana ja tietoisuustaitokouluttajana. Aiemmin Mira on toiminut paitsi opetusalalla muun muassa myös ekokaupan myynti- ja esimiestehtävissä.

Kouluttajana Mira on käytännönläheinen unohtamatta kuitenkaan teoriapohjaa. Miran opetustyyliä kiitellään etenkin avoimuudesta ja omakohtaisuudesta, jolloin hänen opetuksensa tulevat enemmän ”iholle”. Ihmiskehon viisaus, mielen toiminta sekä ihmisessä olevat voimavarat ja kyky toipua ovat Miraa kiehtovia, sydäntä lähellä olevia asioita. Lähtökohtana hänen opetukselleen on, että jokainen kulkee yksilöllisen polkunsa eikä mitään voi antaa ihmiselle valmiina. Harjoitusten, harjoitteiden tai välineiden on aina lähdettävä yksilön omista tarpeista ja sen hetkisestä tilanteesta.